Aleksis Salusjärvi kirjoitti vastikään artikkelin liittyen Runokuufestivaaliin ja kertoo artikkelissaan myös Helsinki Soundpainting Ensemblen esityksestä Linnanmäen estradilavalla. Tässä ote artikkelista:

“Runokuussa keksittiin kuitenkin myös runobändi uudelleen aivan ilmiömäisellä tavalla. Helsinki Poetry Connection järjesti Linnanmäen Estradilavalle keikan yhdessä Helsinki Soundpainting Ensemblen kanssa.

Sonja Korkmanin johtamat ammattimuusikot improvisoivat vaikuttavan äänimaailman Riikka Heinosen ja Kasper Salosen runoesitysten alle, päälle ja ympärille. Yhdeksän muusikon orkesteri käsitti mm. kaksi laulajaa, jotka tuottivat äänimaailmaa runouteen mitä erikoisimmilla tavoilla.

Tällainen kattaus kuulostaa tietysti heti siltä, että muusikot hallitsevat tilaa ja syöttävät niin laajaa äänimattoa tekstille, että se katoaa orkestraation sekaan. Helsinki Soundpainting Ensemble sukelsi kuitenkin niin syvästi tekstien maailmaan sen omilla ehdoilla, että kokonaisuudesta kasvoi järisyttävä.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa, että Estradilavan äänentoisto ja keikan miksaus olivat parasta a-luokkaa. Dynamiikka, joka äänimassasta saatiin loihdittua oli kertakaikkisen vaikuttava. Korkmanin kyky johtaa musiikkia runolle ja runoudelle oli häkellyttävää. Musiikki ei missään vaiheessa ottanut esitystä kokonaan haltuunsa. Rytmit ja melodiat vain ottivat kyselemättä sen tilan, minkä ne tarvitsivat – ja totisesti Heinosen ja Salosen runot saivat ympäristön, jossa ne paitsi olivat edukseen myös lavenivat musikaaliseen maailmaan muuttumatta kuitenkaan musiikiksi. Tämä metamorfoosi oli aivan ihmeellinen. Sateisessa säässä koko Linnanmäki muuttui Korkmanin alustaksi. Hän hallitsi sitä auditiivista todellisuutta, jonka kappaleita me kaikki olimme. Hän soitti huvipuiston laitteitakin muusikkojensa kanssa. Mieleenpainuvimmillaan runobändi oli, kun Salonen luki encorena Portugalin-matkansa runomuistiinpanoja. Yleisö seisoi sateessa ja muusikot soittivat eteemme lounaiseurooppalaisen koruttoman maiseman, josta Salonen luki meille havaintojaan, se oli mieleenpainuva hetki – ja tämä kuvaus on puutteellinen – muusikot eivät soittaneet maisemaa, he ennemmin loivat ympäristön.

Sekä proosan että runouden bändit keksivät siis lajia uudelleen. Kirjallisuuden ja musiikin törmäyspinnat tuntuvat juuri nyt niin kiehtovilta, että en malta odottaa seuraavaa esitystä.”

Lue koko artikkeli täältä: http://www.luutii.ma-pe.net/proosabandi-vai-runobandi/