Helsinki Soundpainting Ensemblen Näyttely soi-kiertue jatkuu…

Tulossa kolme uniikkia konserttia eri museoissa pääkaupunkiseudulla. Konserttien aikana kuvataide muuttuu musiikiksi, kun Helsinki Soundpainting Ensemblen muusikot ja live-säveltäjä luovat kappaleita esityshetkessä lähtökohtanaan museon ajankohtaisen näyttelyn taideteokset. Luvassa positiivista energiaa, intensiivistä läsnäoloa, yllättäviä vaaratilanteita ja sävyrikkaita tuntemuksia.

Surrealismia Suomen valokuvataiteen museollaEnsimmäisenä vuorossa on Valokuvataiteen museo 2.10.2013 klo 18-19.30, jolloin Helsinki Soundpainting Ensemble tulkitsee Surrealismia ja silmänlumetta –näyttelyn valokuvakortteja. Lopuksi myös näyttelyn tintamareski-kurkistusseinäkuvat heräävät musiikin kautta eloon. Lisätietoja täällä.

Seuraavana on Taide- ja museokeskus Sinkka Keravalla 06.10.2013 klo 15.00-16.00, jolloin Helsinki Soundpainting Ensemble muuttaa videot musiikiksi.

Lähtökohtana on silloin suomalaisen sähköisen taiteen historiasta kertova VILKE-kokoelma. Sen on koonnut taiteilijavetoinen FixC-osuuskunta, jonka jäsenten tekemä 50-kanavainen videoinstallaatio juhlistaa myös korealaissyntyisen Nam June Paikin Exposition of Music – Electronic Television -näyttelyä. Konsertti on osa Uusia ääniä -päivää. Vapaa pääsy. Lisätietoja täällä.

Kiertue jatkuu EMMAan – Espoon modernin taiteen museoon 26.10 klo 12.30-13 sekä 15-15.30. Yhtyeen lähtökohtana on tällöin Vesiputoussateenkaari ja muita tapahtumia luonnossa-näyttelyn teoksia. Konsertit ovat osa EMMA SOI..-tapahtumaa. Lisätietoja täällä.

Helsinki Soundpainting Ensemble feat. Marek Pluciennik @ Lavaklubi

Helsinki Soundpainting Club ke 13.3.2013 klo 21:

Helsinki Soundpainting Ensemble feat. Marek Pluciennik

Musiikin saralla toimiva improvisaatioihme, Helsinki Soundpainting Ensemble, aloittaa klubi-illat Kansallisteatterin Lavaklubilla. Musiikin rakastajille on luvassa yllätyksellisiä iltoja 11-henkiseltä orkesterilta, joka ei soita koskaan kahta samanlaista esitystä. Kuinka tämä on mahdollista? Se on omin silmin ja korvin koettavissa seuraavan kerran 13.3, jolloin vierailijana nähdään elokuvataiteilija Marek Pluciennik.

Improvisationens underbarn Helsinki Soundpainting Ensemble fortsätter sitt audiovisuella äventyr i samarbete med filmkonstnären Marek Pluciennik. Här är en liten smakbit av det som är på kommande.

Liput Kansallisteatterin lipunmyynnistä 10/5 e

Paikka: Lavaklubi, Kansallisteatterin kellari, Läntinen Teatterikuja 1

http://www.lavaklubi.fi

HELSINKI SOUNDPAINTING CLUB to 13.12.2012 klo 21: Helsinki Soundpainting Ensemble feat. Pinnan Alta

Luvassa huikea yhteistyöklubi Helsinki Soundpainting Ensembleltä ja Pinnan Alta-lyhytelokuvaklubilta 13.joulukuuta Korjaamon vintillä. Ohjelmassa vuorosanattomien lyhytelokuvien parhaimmistoa soundpaintatun live musiikin säestyksellä.

Helsinki Soundpainting Ensemble

Pinnan Alta-klubi juhlistaa tuoreita suomalaisia lyhytelokuvia ja kokoaa yhteen elokuvista kiinnostuneet katsojat ja tekijät.

I december ordnar Pinnan Alta och Helsinki Soundpainting Ensemble tillsammans en kväll fylld av ett mångsidigt urval finländska ordlösa kortfilmer. Filmerna kommer att ackompanjeras live av Helsinki Soundpainting Ensemble.

Pinnan Alta-klubben för fram ny finlänsk kortfilm och sammanför både filmintreserad publik och filmmakare.
http://www.pinnanalta.com
http://www.helsinkisoundpaintingensemble.com

Paikka/Plats: Korjaamon vintti / Töölönkatu 51 A, Helsinki, K-18
Liput/Biljetter 5e
Korjaamolaiset 4,50 e
http://www.tiketti.fi

 

Helsinki Soundpainting Club

Raketin lailla laadun taivaalle kohonneen sekä ilmiöksi kehittyneen Helsinki Soundpainting Ensemblen syksyn klubi-illat alkavat to 20.9 Korjaamon Vintillä!

Vierailevilla artisteilla maustetut illanistujaiset aloitetaan räväkästi Bad Ass Brass Bandin sekä Tundramatiksin solistin, Janne Masalinin, venytellessä verbaalisia taitojaan olympiaennätysmittoihin. Janne on rönsyilevien, tekstillisten esteratojen mestari joka pystyy suoltamaan hienoa lyriikkaa kauniisti ja uhkarohkeasti sävellettyihin teoksiinsa. Jannea ei turhaan tituleerata musiikin eläväksi tykinkuulaksi – vauhtia, jännitystä, vaaraa sekä suuria tunteita luvassa.

Syksyistä iltaa ei myöskään synkemmäksi muuta Hepuli All-Starsin mukanaolo. Improvisoidun teatterin tekijät ovat riesa päivystyspoliklinikoille. Nauramisesta nyrjähtäneiden vatsalihasten määrä kun ylittää pääkaupunkiseudun hoitokapasiteetin reilusti. Tule siis kokemaan All-Starsien hersyvä anti ennenkuin viranomaiset lakkauttavat tämän mainion, positiivisen, sielullisten voimien generaattorin.

Helsinki Soundpainting Clubtakaa että kirkasvalolamppuja ei tarvitse ainakaan syksyn aikana kaivaa esiin.

www.korjaamo.fi

20.9 Helsinki Sound Ensemble feat. Janne Masalin sekä Hepuli All-Stars.

1.11 Helsinki Sound Ensemble feat. Risto (soolo)

13.12 Helsinki Sound Ensemble feat. Pinnan Alta

Showtime klo 21/ Ovet klo 19

Liput ennakkoon 8€ + mahd. toimituskulut / ovelta 9€
Korjaamolaiset ennakkoon 7€ + mahd. toimituskulut / ovelta 8€

http://www.tiketti.fi

Helsinki Soundpainting Ensemble, känd för sin positiva energi och fängslande show, öppnar en ny klubb på Korjaamon vintti den 20 september. På scen står då också Janne Masalin, solisten i Tundramatiks och Bad Ass Brass Band, samt improteatergruppen Hepuli All-Stars, de bästa av de bästa från fem olika improteatergrupper. På kvällens meny står fara, groove, färgrika texter, värme, tankeställare och skratt.

www.korjaamo.fi

20.9 Helsinki Sound Ensemble feat. Janne Masalin och Hepuli All-Stars.

1.11 Helsinki Sound Ensemble feat. Risto (soolo)

13.12 Helsinki Sound Ensemble feat. Pinnan Alta

Showtime klo 21/ Dörrarna öppnas klo 19

Förhandsbiljetter 8€ + möjlig leveranskostnad/ vid dörren 9€
Korjaamolaiset på förhand 7€ + möjlig leveranskostnad / vid dörren 8€

www.tiketti.fi

Helsinki Soundpainting Ensemble goes Kapakka

 

21.8. klo 17:30 – CAFE PIRITTA, Helsinki

 

HELSINKI SOUNDPAINTING ENSEMBLE© Julius Koivistoinen

Lavalla: Sonja Korkman (soundpainting), Teea Aarnio and Lotta Hagfors (laulu), Marouf Majidi (tar), Mimmi Laaksonen and Turkka Inkilä (huilu), Suvi Sistonen (melodica), Helmi Camus (harmooni) and Mikko Rajala (kontrabasso).

Helsinki Soundpainting Ensemble ei koskaan soita samaa kappaletta kahdesti. Jokainen konsertti on uniikki ja luodaan esityshetkessä soundpaintingkieli työvälineenä.
Kapellimestarin tavoin yhtyeen edessä seisova soundpaintingsäveltäjä antaa muusikoille ohjeita käyttäen kansainvälistä soundpaintingkäsimerkkikieltä. Näillä hän luo rakenteita ja kertoo yhtyeelle mihin suuntaan seuraavaksi mennään. Muusikot puolestaan improvisoivat soundpaintingsäveltäjän antamien ohjeiden puitteissa.
Luvassa positiivista energiaa, intensiivistä läsnäoloa, yllättäviä vaaratilanteita ja sävyrikkaita tuntemuksia, kun Helsinki Soundpainting Ensemblen laulajat ja muusikot heittäytyvät flown vietäväksi luoden kappaleita hetkessä yleisönsä iloksi.

Helsinki Soundpainting Ensemble: My town

How do you feel at The Railway Station? And what would that feeling sound like interpretted as music? Helsinki Soundpainting Ensemble interprets photos from Helsinki at The Finnish Museum Of Photography on 31st of March and on 1st of April, 2 pm. Welcome!

Photos from various exhibitions, K-G Roos’ photos from Helsinki in the 1950′s, photos from East-West Battle Exhibition, Julius Koivistoinen’s Helsinki photos and Young Helsinki Exhibition photos taken by kids, are presented during the concert to give view points to the city life.

The concert has no entrance fee, but may be enjoyed with the museum admission fee: 6 / 4 €, under 18 years-olds free entrance. The concert lasts for an hour. Concerts are organized in co-operation with The Finnish Museum Of Photography and are part of The Helsinki Photography Biennal 2012.

31.3.2012 and 1.4.2012, klo 14-15
The Finnish Museum of Photography
The Cable factory, Tallbeginkatu 1 G, Helsinki

Concerts are sponsored by Koneen Säätiö, Luckan and The City Of Helsinki Cultural Office.